Kiitos

Migge halusi lähteä baariin. Ei mulla ollut mitään sitä vastaan, vaikka ei niin kauheasti kiinnostustakaan. Viikko oli ollut harvinaisen mitäänsanomaton eikä mulla ollut kerrassaan mitään aihetta juhlia. Tai no, olinhan mä viimeinkin saanut päätettyä epätyydyttävän suhteen Lauraan. Mä en pidä takertujista, ja just sellanen Laurasta oli tullut. Koko ajan olisi pitänyt kyhnätä yhdessä, eikä jätkien kanssa olis saanut remuta lainkaan. Lisäksi se oli alkanut penätä kihloja: raahasi mut iltakävelyllä kultasepän ikkunan luo ja ihasteli estoitta sormuksia. Oksettavaa touhua. Mulla ei todellakaan ollut haluja ruveta leikkimään mitään pikkuperhettä. Mä olen vielä nuori, enkä ollenkaan varma siitä, että Laura on mun elämäni nainen. Ehkä mun tosiaankin olisi hyvä hieman juhlistaa lauratonta loppuelämääni.

Mä sanoin Migelle, että voisinhan mä lähteä ottamaan sen kanssa parit kaljat ihan vain onnellisesti päättyneen suhteen kunniaksi. Voisin siinä ohimennen pokata jonkun muijankin. Mä olin asettanut elämälleni tavoitteen: joka ilta eri tyttö. Mä olin jäänyt paljosta paitsi, kun olin roikkunut Lauran kanssa toista vuotta.

Aluksi istuttiin lähiöräkälässä. Juotiin parit oluset ja puhuttiin paskaa. Sitä mä olin kaivannut niiden iän ikuisten koti-iltojen tilalle. Migen kanssa ei tarvinnut setviä ihmissuhdesotkuja eikä yrittää selittää, mitä olin milläkin mukamas epäkohteliaalla äänenpainolla tarkoittanut. Akkojen ajatuksen juoksu on niin saakelin monimutkaista, ettei siitä ota selvää. Pitäis muka puhua rehellisesti, mutta jos erehtyy aivan rehellisesti huomauttamaan, että ei kannattais pitää paitaa, joka korostaa vatsamakkaroita, niin heti vollotetaan ja mökötetään. En mä ymmärrä, mitä se naisten rehellisyys oikeen tarkottaa. Sen mä tiedän, ettei ainakaan totuuden sanomista.

Mä siis notkuin Migen kanssa tiskillä ja jorisin joutavia. Lähinnä puhuttiin lätkästä ja Migen uudesta autosta. Se oli ostanut vanhan Chevroletin. Nieli bensaa aivan pirusti, mutta oli makeen näkönen. Äänetkin oli kohdallaan. Mä en voinut haaveillakaan autosta. Näillä tuloilla sai olla tarkkana, että oli rahaa edes kaljotella. Asumiskulut mä olin saanu kutistettua miltei minimiin, mutta valitettavasti syödäkin piti. Mä asuin itsemurhayksiössä Ylioppilaskylässä. Kämppä tosiaan oli niin pieni, että ajoi helposti asukkinsa itsariin. Paskamakista ei päässyt pois, jos joku oli jääkaapilla eikä itse asuinhuoneessa ollut sen vertaa lattiatilaa, että siihen ois voinut levittää maton. Ikkuna kyllä oli, ja niin suuri, että siitä kepeesti olis muakin raamikkaampi mies tehnyt ilmalennon asfalttipihaan. Tietysti ois ollut taloudellisempaa asua solussa, mutta siitä riemusta mä olin mielestäni saanut jo nauttia kyllikseni fuksivuotena. Silloin mä olin bilettänytkin enemmän ja sellaiseen solukämppä sopi hyvin, mutta ei opiskeluun. Lauran takiahan mä lopulta olin yksiötä hakenut. Se ei sietänyt soluasumista, koska se kuulemma altisti mut liiaksi alkoholille. Meidän suhteen viime metreillä mä olin alkanut kaivata takas solun rauhaan, sillä sinne Laura ei hinkunut lainkaan.

Lähiökuppilassa ei naistarjonta ole päätä huimaava, joten houkuttelin Miggeä alakaupungin iloihin. Migge ei olis halunnut lähteä – se viihtyi siinä pimeässä räkälässä, eikä juuri perustanut naiskauneudesta. Migge on ihan ok kaveri, muttei yhtään minkään näkönen, ja tietää sen itekin. Jos jostain ihmisestä voi sanoa, että se on ruma, niin Migestä voi. Sillä ei ollut koskaan pahemmin ollut menestystä naisten keskuudessa, ja niinpä se oli luovuttanut. Mökötti mieluummin jossain rappeutuneessa ja hiljaisessa pubissa kuin juhli siellä, missä kunnon kansalaisetkin. Mä olin aivan eri maata. Mä tiesin, että vankkumaton itsevarmuus on naisteniskennän perusta. Jos näyttää surkeelta ameebalta nurkassa, ei voi saada vakavasti otettavaa seuraa. Joo joo, kyllä mä tiedän, että naisilla on joku helvetin hoivausvietti, joka hetkellisesti saattaa ajaa ne masentuneen miehen luo, mutta syvällä sisimmässään naiset hakee itselleen rajua luolamiestä. Sellasta, jolla on selkeesti muita paremmat geenit, ja mistä muusta kuin reteestä ryhdistä ja itsevarmasta olemuksesta se paremmin näkyisi. Mä viihdyn seurassa, huomion keskipisteenä, ja keskipiste mä enimmäkseen oonkin. Tällasta atleetin vartaloa ei joka jätkällä ole, ja Lauraa siteeratakseni mulla on kreikkalaisen patsaan profiili. Mun suosioni on vankkumaton. Mä jo saatoin nähdä, millaisen kähinän aiheuttaisin saapumalla kunnolliseen juottolaan.

Lopulta sain Migen mukaan. Kyllähän sille piti ensin muistuttaa, että sehän se oli alunperin raahannut mut kännäämään, ja alkoi nyt sitten mamoilla. Vähän nuristen se lähti vaappumaan mun kanssa kohti keskustaa.

Käytiin parissa pystybaarissa ottamassa yhet ja jatkettiin sitten matkaa yökerhoon. Sen verran alkuilta oli, että jonoo ei ollut ehtinyt kertyä hirveästi. Portsarikin oli vielä melko ihmisystävällinen, eikä juputtanut Migen orastavasta huonosta kunnosta. Se oli alemmuuskompleksissaan vetänyt huiviinsa enemmän nesteitä kuin olisi ollut suotavaa. Mä jätinkin sen rypemään rauhassa yhteen nurkkapöytään ja valloitin itse tanssilattian.    

Mä tein vaikutuksen. Niin himokkaita katseita ei joka jätkä osakseen saakaan. Suurin osa niistä muijista oli niin perusbaarikamaa, että päätin sivuuttaa ne. Sellasia vetyperoksidipommeja kimmeltävissä navan paljastavissa topeissaan mä saisin iskettyä milloin vain, no problem. Mä halusin tälle illalle jotain aivan muuta, jotain speciaalia. Olihan tää tavallaan juhlailta: eka ryyppyreissu Laurasta vapaana miehenä.

Huomasin baaritiskillä aika vetävän näköisen naisen, joka poikkesi kaikista muista ravintelin akoista. Se ei todellakaan ollu enää mikään teinityttö. Ehei, sen hupakkovuodet olivat jo aikaa sitten jääneet taakse. Hetken mä mietin, miten sellainen oli päätynyt tän kaltaiseen raflaan, mutta en antanu sen häiritä itteeni. Mä olin juhlimassa! Mikä tekis tästä bilekerrasta erityisen erikoisen, ellei Aikuinen Nainen. Lauran mä olin tietty antanu uskoa, että mulla on kokemusta vaikka mistä, mutta todellisuudessa mun seksisuhteet olivat Lauraa lukuunottamatta olleet tähän asti hyvin nopeita ja perinteisiä. Jotenkin musta tuntu, että suhde vanhempaan naiseen vois olla just se kokemus, jota mä tässä tilanteessa kaipasin. Mun ei ainakaan tarttis miettiä, kuinka voisin sen dumpata. Sehän oli jo vanha! Ainakin jo neljänkymmenen, enkä mä usko, että sen ikäiset enää suree eroja. Kai niistäkin tulee rutiinia.

Mä parkkasin itteni siihen tiskille naisen viereen. Kyllä mä tiesin heti, että voittaisin. Eihän sen ikäinen nainen mitenkään voinut pystyä vastustamaan nuorta lihaa. Joo, seksistisesti ajateltu, mutta mä luulen tuntevani muijia sen verran, että tiedän niiden menevän veteliksi nuoren mieskomeuden edessä. Erityisesti, jos niille itelleen on jo kertynyt ikää, ja oma äijä vain kasvattaa keskivartaloaan kotona.

Mun täytyy sanoo, että yllätyin sen muijan käytöksestä. Helvetti, mä oon aina luullut, että vain äijien kanssa voi puhua lätkästä ja wrc-rallista. Tää ties niistä kummastakin enemmän kuin mä, mutta sitähän mä en tietenkään sille paljastanu. Aina, kun mentiin vaarallisen syvällisiin tietoihin, mä tarjouduin ostamaan drinkin. Vaikka siis eihän se juonu drinksuja. Se pyys kaljaa, ja kun mä olin tarjonnu kaksi, se sanoi maksavansa loput. Käski baarimikkoa viemään Migellekin pöytään, kun kuuli, että mulla on siellä kaveri. Ja mä oli roikkunu Lauran kaltaisen pimpon kanssa iät ja ajat, vaikka maailmassa oli näin täydellisiä naisia!

Pari kaljaa myöhemmin mä aloin olla sitä mieltä, että se oli oikeesti aika viehättävä nainen. Ehkei tän tarttiskaan olla mikään yhden yön juttu. Mä arvelin, että voisin pokata siitä itelleni seuraa pariksi kuukaudeksi. Se riittäis Lauralle; se uskois lopultakin, että meidän juttu on ohi ja jätkät ois kateellisia, kun mulla ois paljon kokeneempi nainen kuin niillä. Pari kuukautta, se ois varmaasti tarpeeksi.

Lopulta mä ehotin, että lähettäis himaan. Mua panetti aivan pirusti, ja täytyihän ensimmäisen Laurattoman illan saada arvoisensa päätös. Migen mä olin unohtanu aivan kokonaan. Toivottavasti mä pääsisin lähtemään sen muijan kanssa niin, ettei Migge huomaisi. Se alkais kuitenkin sammaltaa jotain yhteisestä taksikyydistä tai jotain, enkä mä todellakaan kaivannu Migen kaltaista apaattista kaveria sammuttamaan mun pokani seksin kaipuuta. Se nainen heitti päänsä takakenoon ja nauro jotenki kuplivasti. Se totes, että hänelle sopii. Meidän pitäis kuitenkin mennä mun luo. Mä olin kyllä aatellu, että oltais menty sen luo, ettei se suotta näkis, missä mä asun. Sehän saattais lopulta paljastua samalla tavalla takertuvaksi kuin Laura ja ruveta rimputtamaan mun ovikelloa illasta toiseen. 

Pakkohan mun oli suostua, kun se sanoi, ettei halunnut herättää lapsiaan. Siitä ois ollu noloa, jos sen lapset ois nähny sen tuoneen kotiin mun ikäisen pojan.

Mä heräsin joskus vähän ennen puolta päivää. Sitä naista ei näkyny, mutta kämpillä leijui hajuvesi, joka ei ollut Lauran, joten mä en varmasti ollu humalapäissäni uneksinu niistä öillisistä orgioista. Se oli varmaan menny suihkuun, sillä täytyhän silläkin olla yön jäljiltä hiki. Mulla kolotti joka paikkaa. Mä en ois ikinä uskonu, että varttuneet naiset jaksaa niin kauan. Hitto, mä olin ollu yöllä pukilla enemmän kuin Lauran kanssa kokonaisen viikon aikana.

Kämppä oli hiljanen. Mä makasin joka ikinen lihas kipeenä sängyssäni ja kuuntelin. Mä venasin viitisen minuuttia kuvitellen, kuinka mun pokani puunais itteensä vessassa. Peseytyis huolellisesti ja levittäis väriä silmäluomiin, rajais itelleen täydelliset huulet. Sitten mä tajusin, että suihkun lorinaa ei kuulunu.
Mä loikkasin ylös sängystä. Ensiaskeleilla mä löysin alavartalostani lihaksia, joista en ennen ollu tienny mitään. Hitto! Mä olin nainu itteni rammaksi.

Vessan ovi oli raollaan, eikä sisältä loistanut valoa. Mä kurkistin varovasti oven raosta ja vilkasin jopa suihkuverhon taakse. Ei se mimmi ollu siellä. Mä raahustin takas makuusoppeen ja rymähdin mahalleni sänkyyn. Kohta ois pakko ottaa buranaa, oli aika karmee olo.

Mä keräsin voimia tovin ja yritin uskoa, että se nainen oli lähteny mun nukkuessa. Nukkuessa! En mä voinu ymmärtää, miksi. Ei se ollu edes niin ruma, ettei ois uskaltanu näyttää naamaansa päivänvalossa. Naisia on tosiaankin aivan mahdoton tajuta.

Sitten mulle tuli mieleen ne sen lapset. Ehkä ne olivat soittaneet sille ja ihmetelleet, missä mutsi viipyi. Niin sen täytyi olla! Se oli joutunu lähtemään himaansa, koska sen lapset olivat huolestuneet. Kai ne sen kakarat olivat jotenki uusavuttomia. Mä räjähdin helpottuneeseen nauruun, kun tajusin mistä oli kyse.

Kun mä hörpin nojatuolissani iltapäiväkahviksi muuttunutta aamukahviani, mä huomasin, että työpöydällä oli joku siististi taiteltu paperi. Mä en muistanu sellasta, mutta arvasin kyllä heti, mikä se oli. Se nainen oli tietysti jättäny yhteystietonsa ja oottais kovasti jo soittoa. Hah.

Mä kurotuin ottamaan paperin ja taittelin sen auki. Paperilla ei ollut puhelinnumeroa, ei nimeä, ei mitään, mikä olis selittäny naisen lähdön. Siinä luki pyörein, elämääsyleilevin kirjaimin kiitos, ei mitään muuta. Mä tuijotin kauan sitä tuskallisen niukkatekstistä arkkia, ennen kuin huomasin, että sen välistä oli luiskahtanut jotain lattialle.

Lattialla mun jalkojen juuressa oli tasaiseksi siloiteltu kahenkymmenen euron seteli, jonka keskellä komeili rusehtavan punainen suudelma.